Rose for you

Näytetään tekstit, joissa on tunniste maalaus. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste maalaus. Näytä kaikki tekstit

perjantai 11. joulukuuta 2015

"Kaksoset"

Vesivärit,tussit ja valkoinen geelikynä A3 kokoiselle paperille.

keskiviikko 9. joulukuuta 2015

tiistai 2. kesäkuuta 2015

Ylppärilahjoja :)

Ystävälleni tekemä vesivärityö, valmiina ja kehyksissään.



Pikkuveljelleni tekemä maalaus, fantasia/scifi -lähtökohdalla.


maanantai 24. marraskuuta 2014

Mustarastas ja tussattu vesivärimaalaus

Mustarastas on koulutyö, jossa ensin tehtiin eläimestä rautalankaversio, mihin päälle rakennettiin kaikki muu photoshopilla. :)







Tussattu vesivärimaalaus, A4, jonka tein muuten vain kotosalla. "Mielikuvitusmaailma"



perjantai 16. toukokuuta 2014

maanantai 24. helmikuuta 2014

Maalauksia

Suhteellisen suuri maalaus, joka on ollut työn alla. Joitain pieniä viimeistelyjä lukuunottamatta valmiina. :)



Kaksi maalausta, koulutöitä, tehtävänantona itseä miellyttävät värit ja ismi ja värit ja ismi, joka eivät omasta mielestä ole kivoja. :)



Kaikki kolme maalausta maalattu akryylimaaleilla.

keskiviikko 15. tammikuuta 2014

♥ Joululahja maalauksia ja koulutyö ♥

Kaksi akryylimaalausta, jotka annoin joululahjoiksi.



Koulutyö, aiheella Ruusunen. Vesivärit, valkoinen geelikynä, A4 ja A3.


keskiviikko 25. syyskuuta 2013

♥ Mustarastaasta avaimeksi ja maalailua ♥

Koulutyö, jossa piti kuvata muodonmuutos. Aiheeksi valitsin mustarastaan muuttumisen avaimeksi. Koko A3 ja tehty lyijykynällä.




Työn alla ollut A2 kokoinen vesivärimaalaus


tiistai 20. elokuuta 2013

♥ Vesivärimaalailua ♥

Kalastaja on pieni kiitoskortti, ja kaksi muuta työtä A2- kokoisia maalauksia. :)






tiistai 9. huhtikuuta 2013

Tauon jälkeen

Hetkeen en ole päässyt/ jaksanut / ehtinyt tänne mitään laittaa, joten tässä olisi :)

Tältä näyttää pahvi, jota olen käytänyt mm. paperin leikkuualustana ja hiirimattona.

Kollaasi(A3)  liittyen satuun taikapeilistä.

Kollaasi (A3) 


Työvedoksia ja yksi koevedos (taidegrafiikka). 


Varsinainen vedos ( värit hieman vääristyneet johtuen kamerasta, alla olevassa kuvassa värit oikein mutta kuva ei salaman takia näy tarkasti.)
 

Akryylimaalaus, (vielä ehkä hieman keskeneräinen) joka minulla viimeisimpänä on ollut työn alla.

lauantai 1. joulukuuta 2012